• Edistämässä onkologian alan tieteellistä tutkimustoimintaa Suomessa

Onkologiayhdistyksen hallitus tiedottaa:

Sanna Määränen (sanna.maaranen a onkologiayhdistys.fi), 10.3.2020

Pandemiaksi muuttunut koronavirusepidemia vaikuttaa voimakkaasti suomalaisen terveydenhuollon palvelujärjestelmän toimintaan. Suomen hallitus on määrännyt ja eduskunta hyväksynyt toimeenpantavaksi valmiuslain, joka ensi kertaa määrittää sairaaloissa annettavaa hoitoa. Valmiuslaki pyrkii epidemian rajoittamisen ohella turvaamaan koronavirustartunnasta johtuvan hengitysvajauksen aiheuttaman sairaalahoidon toteutuksen tarvittaessa  tehohoito-osastolla. Epidemian laajuuden ja keston ennustaminen Suomessa on vaikeata mutta ehkäisevillä toimenpiteillä säännellään terveydenhuollon kuormitusta ja varmistetaan välittömän hoidon saanti sitä tarvitseville. Valtion ohjauksen mukaisesti kiireetöntä hoitoa tarvitsevat joutuvat nyt odottamaan kauemmin toimenpiteeseen pääsyä ja valinnanvapautta hoitopaikan valinnassa rajoitetaan. Sairaalassa käyntiin sisältyy riski koronavirustartunnan saamiselle ja siksi on tärkeätä muuttaa hoitokäytäntöjä altistumisen vähentämiseksi.

Syöpäpotilaat ovat erityisryhmä joiden asianmukainen hoito tulee varmistaa valmiuslain aiheuttamassa poikkeusolosuhteessa. Syövän hoidossa noudatetaan kansainvälisiä ja kansallisia hoitosuosituksia ja vallitseva epidemia ei vaikuta näihin hoitosuosituksiin. Kiinassa tehty tuore tutkimus viittaa kuitenkin siihen, että koronavirustartunta lisää syöpäpotilaiden kuolleisuutta onkologisen hoidon aiheuttaman vastustuskyvyn muutoksen takia. Siksi onkologit joutuvat punnitsemaan uudella tavalla hoidon hyötyä tilanteessa missä koronavirus aiheuttaa ylimääräisen, jopa kuolettavan riskin potilaalle.

Suomalaiset onkologit ovat varautuneet tilanteeseen missä koko väestön liikkumista ja altistumista on rajoitettava yhteiskunnan ja valtiovallan määräämillä toimenpiteillä. Kokemus epidemian ydinalueilta Euroopassa Italiassa ja Espanjassa on jo osoittanut, että parantavaan syövän hoitoon tähtäävät menetelmät tulee toteuttaa tavalliseen tapaan ja viruksen aiheuttama uhka huomioidaan pyrkimällä lisäämään potilaiden fyysistä etäisyyttä toisistaan lääkehoidossa ja sädehoidon odotustiloissa. Rutiininomaisia vastaanottokäyntejä korvataan lääkärin ja syöpäsairaanhoitajan puhelinsoitoilla pitämällä kuitenkin huolta siitä, että kaikki sairaalassa tapahtuvaa arviointia tarvitsevat potilaat sellaisen saavat. Iäkkäillä potilailla - joille koronavirustartunta on vaarallisin – pyritään valikoiduissa tilanteissa korvaamaan suoneen annettava solunsalpaajalääkitys muilla hoidoilla joiden vaikutus luuytimen toimintaan ja vastustuskykyyn on vähäisempi. Jarruttavaa ja oireenmukaista syövän hoitoa saavilla potilailla pohditaan huolellisesti voiko hoitoa keventää koronaviruksen aiheuttaman ylimääräisen tulehdusriskin vähentämiseksi.

Suomalaiset onkologit toimivat yhteistyössä digitaalitekniikan sallimien säännöllisten ja viikoittaisten etäkokousten avulla epidemian aikana. Näin voidaan varmistaa oikein ajoitettu reagoiminen muuttuvaan tilanteeseen koko Suomessa. Työtehtävien hoitoa sairaalan ulkopuolella ja työvoimareservin käyttöä pohditaan ja organisoidaan samalla jotta voidaan huomioida työntekijöiden oma sairastuvuus koronavirukseen. Esitetyt toimenpiteet ovat linjassa valmiussuunnitelman kanssa ja luovat olosuhteet syövän hoidon jatkumiseen parhaalla mahdollisella tavalla kansallisen hätätilan aikana, jota koronavirusepidemia epäilemättä edustaa. Onkologiayhdistys ilmaisee kaiken tukensa viranomaisille, jotka vastaavat Suomessa hallinnollisesta ja lainsäädännöllisestä ohjauksesta epidemian rajoittamiseksi.

Hallituksen puolesta 19 p:nä maaliskuuta 2020

Heikki Minn

Puheenjohtaja