Siirry suoraan sisältöön

Suomen Onkologiayhdistys

Edistämässä onkologian alan tieteellistä tutkimustoimintaa Suomessa

Suomen Onkologiayhdistys on vuonna 1993 perustettu lääketieteen alan yhdistys, jonka pääasiallisena tarkoituksena on edistää syöpään liittyvää tutkimusta ja koulutusta sekä kehittää syövän hoitoa.

Suomen Onkologiayhdistys toimii syöpätautien ja sädehoidon alalla työskentelevien henkilöiden tieteellisenä yhdistyksenä. Jäsenistöön kuuluu laaja edustus kotimaisen onkologian asiantuntijoita (erikoistumassa olevat ja alan erikoislääkärit sekä sädehoidon fyysikot). Yhdistys ottaa kantaa syöpätautien hoitoa lähellä oleviin asioihin ja antaa lausuntoja viranomaisille ja muille yhteistyötahoille. Se osallistuu myös alan nimikkeistön ja hoito-ohjelmien kehittämiseen ja edistää osaltaan onkologisten hoitojen laadukkuutta Suomessa sekä välittää ja jakaa apurahoja tieteelliseen tutkimukseen. Lisäksi sillä on alaan liittyvää kansainvälistä yhteistyötä, jota edistetään jäsenistön kautta olemalla mukana alan kansainvälisissä organisaatioissa (mm. UEMS, ESTRO, ESMO). 

Aktiivista pienryhmätoimintaa 

Yhdistyksen piirissä toimii aktiivisesti alaan liittyviä alayhdistyksiä tai -ryhmiä. Pienryhmät suunnittelevat ja toteuttavat kotimaisia tieteellisiä tutkimuksia sekä osallistuvat useisiin kansainvälisiin tutkimuksiin sekä järjestävät myös valtakunnallisesti suunnattuja koulutustilaisuuksia. Sivuille pyritään keräämään muun muassa tietoa pienryhmissä menossa olevista tieteellisistä tutkimuksista ja hoitosuosituksista.